keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Julkkiksia Auringossa. Katso kuumat kuvat!



Tasa-arvohankkeen vieraat

Aurinkolahden peruskoulun sivurakennus Auringonpilkku sai taannoin vieraita. Opettajia tuli Maunulasta ja Meri-Rastilasta tutustumaan, miten Auringonpilkussa käytetään iPadeja. Samaan aikaan vieraaksi tuli myös oppilaita Kanavan koulussa. Päivän aikana Pilkun nelosluokkalaiset näyttivät opettajavieraille animaatiosaavutuksiaan. Sitten laulettiin hengellisiä lauluja. Sen jälkeen perehdytettiin Kanavan oppilaita Google Driveen tallentamiseen ja heidän omiin iPadeihin tallennetttin käyttäjätilit ja salasanat. Laitteisiin siirrettiin myös kuvia. Tapahtuma oli succeé.


Myöhemmin päivällä oppilaat kirjoittelivat jaettuja ainekirjoituksia One Drivessa. Koska o365 oikuttelee iPadeissa, tehtiin tiedostoja tietokoneluokassa. A- ja B-luokkien oppilaat tekevät yhteisiä tarinoita koulussa ja kotona jaetussa tiedostossa. Sitten perehdyttiin vielä 10-sormijärjestelmän saloihin ja Minecraft-Aurinkolahteen. Opettajat kertoivat kokeneensa valaistuksen.

Koulun käytävillä on nähty myös Voice-tuomari Diandra, jolla oli hymyssä pitelemistä, kun hänelle näytettiin iPadia.



Koulussa on käynyt muitakin julkkiksia, joita voi äänestää vaaleissa.

http://nasima.fi



Koulun blogia voi vilkaista osoitteessa:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.